MUUTTO

Jeps, ärsyttää jo itseänikin.. Mutta sanon vain sen, että muutan.. Blogspotissa pysytään, mutta tähän en osoitetta julkaise, sillä.. Jokainen kysyköön jos kiinnostaa. Eli en usko että monikaan sitä kysyy, niin saatan siis jutella teille, muttette te tiedä, että se olen minä.. Ovelaa, eikös? (;

Hengissä ollaan..

Vau, ette usko nyt ensinnäkin, kuinka helpottunut olo minulla on! Siis ihan tähän bloggaukseen liittyen: olin nyt tiistaista lähtien yrittänyt kirjautua ja päässytkin blogspottiin sisälle, mutta blogia ei löytynyt millään! Tosin en ollut varma, että olinko laittanut oikean sähköpostin "tunnuksen" kohtaan ja näinpä oli, kokeilin toista sähköpostia ja tässä sitä taas ollaan!!
Ellei nyt olisi tämä toiminut, niin olisin aloittanut taas alusta.. Ja kertoisin ehkä joitain itsestäni, niin voisinkin kertoa, mutta en vielä tiedä kuinka sen toteuttaisin täällä.. Noh, katsotaan..

Isävarmaan tietääkin, kuka täällä pitkin kyliä oli "riehunut" venetsialaisten aikaa, ja tehnyt mitä omituisempaa ilkivaltaa. Hah, mutta ei ole poliiseja onneksi tänne päin ajellut, eikä iskäkään voisi ilmiantaa rakasta lastaan, vaikkei hänellä ole mitään varmoja todisteita. Omia johtopäätöksiään nimittäin vain..

Tuon jälkeen on tapahtunut vaikka mitä, ja tuo venetsialais-asia on jo "menneen talven lumia" - toivottavasti. Suhteista sen verran, että.. pääni on sekaisin. Siis uskon että J voisi paremmin ilman minua, mutta toisaalta uskon että hän.. äh, en tiedä..

Vois nyt oikeasti suunnitella taaas tätä blogimuuttoa..

Vietän hiljaiseloa hetken

Asia on nyt niin, tuohon viikonloppuun liittyen, että joudun viettämään vähän hiljaiseloa tässä, että eräs tapahtunut asia hiljentyisi, enkä jättäisi mitään johtolankoja ovilleni. Ilkivalta on todella mukavaa ja poliisia pakoilu ihan jees. Joten, korkeintaan maanantaina nähdään!

"Elän täysillä"

Aika mennyt ihmeellisen nopeaa: 4 päivää sitten kirjoittanut! Joka päivä olen miettinyt "noniin, nyt kirjoitan" mutta taas se on sitten jäänyt, ja ajatellut "kyllä minä pian"..

Hyvin lähtenyt "elä täysillä" -elämä. Ainakin minun kannalta. Koulussa olen suurin piirtein joka toinen tunti, ja joka toinen tunti kylällä, "nukuin pommiin", hammaslääkärissä, jne. jne. Jos olisin niin kuin ennen, olisin nyt hikeentymässä jossain miettien "voi ei - mitä minä selitän poissaolokirjaan? Mitä minä teen? Entä jos se opettaja ottaa minut puhutteluun..?", mutta nyt annan olla, ja murehdin myöhemmin.

Tämä tosin saattaa napsahtaa omille näpeilleni, mutta minkäs voin - ei kiinnosta.

Eilen oltiin taas S:n luona. Juomassa. En murehtinut, vaikka äitini tiesi koko siellä ollessani, että olen vain ryyppäämässä. Minkäs sille voi kun on liian utelias äiti, joka penkoo toisten huoneita? Niin, lisäksi äiti oli huomannut tyhjien ED -pullojeni paikan ja ollut sisko002:lle "mikä sillä on? Miksi se juo näitä niin paljon?". Mietin, että jos hän kysyisi sitä, niin vastaus olisi varmaan niin kuin aina "en mä tiedä. Mä vaan juon - huviks..?". Vaikka todellisuus on paljon muuta.

Nyt pitäisi lopettaa, pukea päälle ja meikata. Kuivata hiukset ja katsoa kelloa: tällä hetkellä 22:41. Nähdään T:n kanssa, ja menemme kylälle viettämään mökkikaudenpäättäjäisiä - tosin, ilman nesteitä. En ole sentään niin harmaantunut, etten osaisi juhlia ilman alkoholipitoisia aineita. Onhan minulla intohimoni: ilkivalta.

Olenko epänormaali?

Minne tämä elämä on menossa? Tein "suuren" päätöksen ja tahdotte ehkä kuulla sen? Noh, tässä se tulee: Kun elän täällä enää parin tyypin sydämen vuoksi, ja mikään muu ei kiinnosta, niin mitä minä tekisin? Koulu ei kiinnosta, sen voisin lopettaa heti ja antaa vain mennä.. Niin, kun ei kiinnosta, eikä kiinnosta tulevaisuus, miksi olen siellä? Kun täällä joudun vielä olemaan, niin miksi en ota kaikkea iloa irti siitä? Hitto, sen teen. - Tai ainakin yritän tehdä.

"ED on niin epäterveellistä ja vaarallista. En todellakaan osta!" Äiti ei luvannut ostaa kaupasta sitä, ja minä riippuvainen olen täällä kuin narkkari ilman huumetta.

Olenko epänormaali? Tätä en oikeastikaan tiennyt, kunnes J kysyi jtn: "pakko kysyä, mutta kuinka usein sä ajattelet elämääs noin ja sen seurauksia jne?" (en muista tarkallaan kuinka kysyi, ja sitä ennemmin olimme puhuneet kuolemasta, itsemurhasta jne) - "About joka päivä? Sä?" - "En koskaan.". Tipuin pikkaisen korkealta. Mitäh?! En tiedä, mutta minulle se on jo normaalia ajatella kuolemaa.. Ja nyt olen sitä ihan tosissani alkanut miettimään - että kuinka sen toteuttaisin jne. Ennen se on ollut vain mielessä..

Äiti on taas päättänyt alkaa vetämään turpaani jotain vitamiinikaikenparantavia-pillereitä. Kun ne ei yksinkertaisesti auta minua!! Mutta entäs jos niistä saisi yliannostuksen..

Haluaisin käydä terveydenhoitajalla mittauttamassa pituuteni ja painoni. Kotona puntaroin itsestäni 46kg:n kokoisen ihmisen, ja viimeksi olen mitannut itseni 163cm:n kokoiseksi..

Pimeä mielenhäiriötila - niin kuin aina

Olen rakastunut - nimittäin ED:n tarjoamaan uuteen energiajuomaan. Pääsin koulusta livahtamaan kauppaan (en tiedä kuinka teillä on, mutta me emme saa poistua koulualueelta ilman lupaa, ja kun sitä lupaa ei ollut juuri saatavilla niin..), ja sain energiaa tähänkin päivään. Olenkohan siitä jo riippuvainen? Joudunko riippuvuuteen, että käyn joka päivä kaupassa ja ostan sieltä tuon kyseisen pullon, ja rahani hupenevat niin kuin tupakoijilla? Toivottavasti en, sillä olen köyhä pieni opiskelija, joka tarvitsee rahojansa muuallekin kun R-kioskin tädeille.

J:llä on porukoittensa kanssa ongelmia.. Ja huolet ja ongelmat taitaa todella olla suuret, kun hän jo miettii itsemurhaa tai kuinka sen tekisi, ellen minä olisi estämässä.. Luulenpa että se on vain "sanomista", mutta vaikka sanoisikin niin ettei pakosti tarkoittaisikaan 100%:sesti, niin minusta siinä pitää olla jo mukana ja auttaa: ja minä - en pääse täältä millään auttamaan. Välimatkat ovat prseestä, ja osaanko edes auttaa, ellen itseäni osaa? Tahtoisin olla siellä..

Pää on kipeä.. Väsymys.. Elämän halu 0+, plussa tulee J:stä ja G:stä.. Mutta..
Ei ei ei.. En enää millään osaa kirjoittaa, ettei tulisi mieleeni näitä huonoja asioita. Ne asiat ovat nytkin päässäni pyörimässä, enkä osaa kirjoittaa niitä tänne. Ja siis.. Asiani ei ole niin hyvin, kun täällä saattaisitte huomata. Tämä on vain murto-osa siitä, mitä joudun kokemaan ja elämään.

Vtuttaa tällainen. Koulu menee päin prsettä, mutta menköön. Ehkä joskus jaksan aloittaa alusta. Nyt ei pysty, ei edes "ota niskasta kii" -kommentit auta - onko ne sitten joskus auttanut: ei. Tahdon juomaan, unohtaa tämän. Tahdon tehdä ilkivaltaa, ens vkl? Minulla on jo suunnitelmat ja kaveri mukana.. Saa nähdä mitä tulee ja seuratkaa sitten sunnuntain uutisia (;

"Ookko sä väsynyt vai masentunut?"

Tuohon kysymykseen pysähdyin.
Kuulin sen tänään mummalta, kun tulimme juuri niiltä syömästä ja juhlimasta mummun ja paapan 45-vuotis hääpäivää. Kysymyshän on tavallaan minulle tuttu, ja mieleni teki vastata "sekä että", mutta taas tyydyin vain pikku hymyyn vastaukseksi ja jatkoin tekemisiäni. Äiti sen sijaan tekee siitäkin vitsin "--vai rakastunut?".

En vain halua antaa niiden huomata sitä. Tiedän, että sitten olisin kaiken huomion pisteenä ja saisin apua ja ehkä oloni parantuisi, mutta entä sen jälkeen? Kun palataan sen jälkeen arkeen.. Saan taas tippua korkealta ja yrittää ponnistella päivä päivältä, että jaksaisin elää. Mutta entäs jos en taaskaan jaksa? Siitä lähtee se iän ikuinen kierto. Sillä.. enhän edes tiedä mistä tämä johtuu..

En todellakaan tiedä mitä tehdä.. Haluaisin pois, ja olisin valmis siihen - mutten tahdo satuttaa muita. J:tä.. Joka niin vannoo rakkauttaan minuun, ja rakastanhan minäkin häntä, mutten silti saa tätä pahaa oloa millään pois. Ja entäs G? Kuka häntä hoitaisi ja auttaisi?